Kuukauden kaasuautoilija

Toukokuu 2013

Hannes Tuohiniitty, kotimaisen bioenergian puolestapuhuja Tampereelta

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Minulla on Opel Zafira 1,6 CNG tila-auto vuodelta 2005. Ostin sen käytettynä Saksasta. Auto on toiminut Berliinissä taksina. Haimme auton itse vuonna 2007. (Kuvassa olen tekemässä autokauppoja turkkilaisen yrittäjän omistamassa autoliikkeessä Berliinissä). Olen ajanut sen jälkeen sillä lähes 150 000 km.

Kohtuullisesti on ollut vikoja. Kaasuputken liitokseen tuli vuoto, kaasun tuloa säätelevä magneettiventtiili on hajonnut ja koko kone vaihdettiin kiertokangen laakerin petettyä. Hankin vähemmän ajetun käytetyn vastaavan koneen Ruotsista.

Perusluotettava auto on ollut ja hankintahinta + korjaukset huomioiden on tullut edullisia kilometrejä.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan biokaasulla?

Halusin edistää tätä ympäristöystävällisintä henkilöautoilua. Maaseudulla asuessa liikkumiseen on vain vähän julkista liikennettä. Tapasin Erkki Kalmarin useaan otteeseen ennen päätöstäni eri tilanteissa ja olin ällikällä lyöty miksi biokaasuasia ei ollut edennyt enempää. Halusin tehdä oman osani asian edistämiseksi.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Kyllä, ja olen tuonut biokaasua esiinkin useaan otteeseen ihmisille, myös paikallislehdissä yms. Fossiilisen polttoaineen käyttö pitää lopettaa ja sen käyttö voi loppua kalliiseen hintaan nopeammin kuin uskotaankaan. Tilanteeseen kannattaa valmistautua nyt heti!

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Uskon biokaasusta tulevan yhden pääasiallisista liikenteen ja koneiden käyttövoimasta. Maatiloilla on myös tuhannen taalan paikka tulla energian käytöltään netto-omavaraisiksi biokaasun avulla.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Kannattaa harkita tosissaan niillä alueilla, joilla tankkausasemia jo on tai tulossa. Ellei lähellä kotia tai työmatkan lähellä ole tankkauspistettä ei biokaasuautoa todennäköisesti ole järkevää vielä hankkia. Kannattaa kuitenkin kysellä paikallisesta ProAgriasta, ELY-keskuksesta, MTK:lta, Gasumilta jne onko tankkausasemaa suunnitteilla. Kyselemällä luot myös kysyntää, mikä ehkä edistää uusien asemien syntymistä.

Käytettyjä autoja on kohtuullisen hyvin Saksasta ja Ruotsista saatavana. Vanhaa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota riittävän kokoisiin kaasutankkeihin, uusissa tankkien tilavuus on jo aina hyvin riittävä.

Huhtikuu 2013

Robert Ottosson, graafinen suunnittelija ja sarjakuvapiirtäjä Porvoosta

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Alkuvuodesta 2006 olin ensimmäistä kertaa kaasuhenkilöauton kyydissä – autolehden toimittajan kanssa: Suomeen tuotiin silloin seitsemän kappaletta Fiat Punto Natural Power -kaasuautoja ja malli kiersi lehtitaloja koeajoja varten.

Tammikuussa 2013 törmäsin myyntipalstalla samaan Puntoon – tämä yksilö oli nyt myytävänä tuusulalaisessa kaasukonversioita tekevässä liikkeessä. Tämän kokoluokan auto on omaan käyttööni juuri sopiva, mutta tässä mallissa kaasutankki vie suuren osan tavaratilasta – seikka, joka oli aikoinaan kynnyskysymys auton hankinnassa pienten lasten vanhempana, sillä lastenrattaat piti saada mukaan kyytiin. Nyt lapseni ovat jo isoja, joten pärjään pienellä tavaratilalla. Punton kokoluokan käytettyjä kaasuautoja ei pahemmin ole näkynyt Suomessa, niinpä oli selvää että halusin tämän yksilön.

Ennen kuin sain itselleni kaasu-Fiatin, niin konversion teettäminen oli käynyt monta kertaa mielessäni yhtenä vaihtoehtona (pyöritin ajatusta mm. käytetyn hybridin muuttamisesta kaasukäyttöiseksi – siinä olisi vasta pihi menopeli). Kärsivällisyyteni odottaa eri merkkien pienempien ja edullisempien kaasumallien hidasta tuloa Suomen markkinoille oli yhtä loppu kuin edellinen autoni, joten uusien autojen markkinoilta ei löytynyt tähän hätään apua.

Kaasun tankkauspisteet on kätevästi työmatkani molemmissa päissä (Porvoossa ja Helsingissä), joten se puoli hoituu mukavasti. Punto vie noin 4,5 kg/100 km omassa käytössäni, joka suurimmaksi osaksi koostuu moottoritieajosta. Saatuani Gasumin tankkauskortin olen ehtinyt ajaa kaasuautollani n. 6000 km ja siitä on vain muutamia kymmeniä kilometrejä ajettu bensalla.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla? 

Biokaasun tuleminen markkinoille oli ratkaiseva seikka valinnalleni ryhtyä ajamaan kaasulla. En mielelläni aja fossiilisilla polttoaineilla ympäristö- ja osittain myös poliittisista syistä (esim. öljyriippuvuutta on mielestäni vähennettävä). Olin jo pitkään haaveillut sähköautosta tai ladattavasta sarjahybridistä, jonka olisin ladannut ekosähköllä, mutta mm. akkujen ylihinnoittelun ja autojen kotimaisen verotuksen takia ovat tämän ajoneuvotyypin hinnat vielä itselleni liian korkeat – etenkin malleissa joiden toimintasäde olisi omaan käyttööni riittävä.

Ajan noin 30 000 km vuodessa ja se, miten energia tähän liikkumiseen tuotetaan, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, paljonko henkilökohtaisesti rasitan planeettaamme. Kymmenisen vuotta kuljin työmatkat julkisilla, mutta nykyinen elämäntilanne melkein vaatii oman auton käyttöä. Kotimainen biokaasu tuntuu hyvin järkevältä biopolttoaineelta. Kun otetaan huomioon maamme talviolosuhteet, ollaan biokaasulla ja ekosähköllä ajaessa aika samalla viivalla keskimääräisten päästöjen suhteen. Sähköllä ajaisin toki paljon halvemmalla, mutta itse auto maksaisi vielä paljon.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Ilman muuta. Jo maakaasulla ajaminen on paljon puhtaampaa kuin bensiinillä tai dieselillä ajaminen. Biokaasulla ajaminen on jo painavampi ekoteko ja sitä käyttämällä tukee kotimaista biopolttoainetuotantoa. Ei bioetanolikaan (RE85) huono vaihtoehto ole, mutta biokaasu on kokonaisuudessaan hieman puhtaampi ja edullisempi vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan biokaasu rasittaa vähemmän planeettaamme, autoilijan omaatuntoa ja kukkaroa.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Uskon, että sillä on hyvä tulevaisuus. Edellytykset tuottaa biokaasua ovat hyvät ja usealla automerkillä on jo olemassa kaasumalleja eri kokoluokissa ja lisää on tulossa lähiaikoina. Kaasun tankkauspisteiden verkosto on paikoitellen sen verran tiheä, että maahantuojat saisivat tuoda tänne enemmän kaasumalleja vähän nopeammalla aikavälillä. Kyllä kaasuautojen potentiaalisia ostajia alkaa löytyä Suomestakin.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Jos olet tottunut ajamaan polttomoottoriautolla ja tankkauspiste löytyy tarpeeksi läheltä, niin siitä vaan! Kaasumallin hintaero verrattuna vastaavaan bensamalliin on nykyään pieni, jopa vain vähän yli 1000 euroa (esim. VW Passat). Silloin kun Fiat Puntoni tuotiin maahan 2006, oli se 7000 e (!) kalliimpi kuin tavallinen bensamalli: 19 000 e versus 12 000 e (toki nyt käytettynäkin hintaeroa oli jonkin verran bensamalliin verrattuna, mutta se ei haitannut, kun allensa sai näin edullisesti suhteellisen vähän ajetun kaasuauton). Kaasuautojen hinnoittelussa on siis tehty suuri harppaus parempaan. Oman autoni käyttövoimavero ei paljoa hetkauttanut – se oli alle 170 e, kulu, jonka nollaan nopeasti koska säästän rahallisesti paljon kun ajan kaasulla…

Haastattelun lopuksi maestro lupasi piirtää meille biokaasuautoilun ystäville yhden aiheeseen liittyvän stripin ja tässä se tulee:

Copyright Robert Ottosson.
Maaliskuu 2013

Esa Salokorpi, Suomen Lähikaasu Oy, Hämeenlinna

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Suomen Lähikaasu Oy:n yritystoimintaan liittyen omalla yritykselläni on ollut VW Passat EcoFuel (tehdastekoinen bi-fuel) vm 2009 käytössä reilun vuoden ajan ja siihen on kertynyt kilometrejäkin n. 70 tuhatta. Lähes kaikilla Suomen tankkausasemilla on autolla tullut jo käydyksi ja ajot on olleet muutamaa pohjoisen reissua lukuun ottamatta metaanilla tehtyjä. Vaikka tankkausasemaverkosto voi lukumääräisesti vaikuttaa harvahkolta, hyvin pienillä ajattelu- ja käyttäytymistapamuutoksilla on sen hyödyntäminen sujuvaa. Auto on toiminut hyvin kaikissa keleissä, toki sitäkin pitää huoltaa kuten muitakin moottoriajoneuvoja.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?

Osasyy oli myös yritystoimintaan liittyvä, henkilökohtaisesti näen metaanin käytössä merkittävimpinä hyötyinä puhtauden ja taloudellisuuden. Biokaasun käytön yleistymisen myötä toivon Suomeenkin syntyvän erillisen lähienergian arvoketjun, missä liikennepolttoaineeseen käytettävästä rahasta nykyistä suurempi osuus jää hyödyntämään oman alueen taloutta.

 3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Olen suositellut kaasuautoilua kaikille, erityisesti paljon Etelä-Suomessa ajaville sekä niille, joille polttoainekustannukset ovat osa myös kilpailutekijöitä. Lisäksi uskon, että yrityskäytössä puhtaamman liikenteen suosiminen voi näkyä myös imagoetuna.

 4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Olen suuresti huolissani suomalaisten päättäjien saamattomuudesta asian suhteen. Ruotsi (taas jälleen kerran) on tässäkin asiassa monikymmenkertaisesti Suomea edellä. Tiedon puute monissa eri viranomaisissa on isona esteenä kehitykselle ja olen itsekin törmännyt aivan liian usein esim. 70-luvun tasoiseen kompostiuskovaisuuteen biomassan hyödyntämisessä.

 5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Käy kysymässä omalta autokauppiaaltasi mitä hän voi tarjota ja keskustele ihmisten kanssa jotka ovat jo vaihtaneet puhtaampaan polttoaineeseen. Tulet todennäköisesti yllättymään kommenteista. Hyvä vaihtoehto uudelle on myös esim. Ruotsista tuotu käytetty kaasuauto.

 

Helmikuu 2013

Mika Horttanainen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?
Autoni on VW Passat Variant 1.4 TSI Ecofuel, DSG ja se on otettu käyttöön vuonna 2010. Hankin sen viime keväänä käytettynä n. 45 000 km ajettuna ja olen itse ajanut sillä noin 13 000 km. Tähän mennessä auto on toiminut täysin moitteettomasti.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?
Etsin tarkoituksella vähäpäästöistä autoa, koska teen töitä ympäristötekniikan professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja koen, että kestävä kehitys tarkoittaa konkreettista toimintaa sekä yhteisöjen että yksityishenkilöiden osalta. Katselin pitkään vähäpäästöisiä dieselautoja, koska kaasuautovaihtoehdoista huomaamani eivät täyttäneet hiilidioksidipäästöjen osalta itse asettamiani vaatimuksia. Löysin sitten yllättäen vähän ajetun Passatin kaasuautomallin ja huomasin sen saaneen kansainvälisen autoliiton FIA Foundationin ekoauto-testissä ensimmäisenä autona viisi tähteä. Tiesin työnikin puolesta, että kaasuautoon voi tankata nykyisin myös biokaasua, joka lasketaan hiilidioksidineutraaliksi polttoaineeksi ja jota saadaan jätemateriaaleja mädättämällä. Pääsin siis hyödyntämään jätettä polttoaineena, mikä lisäsi motivaatiotani, koska olen erikoistunut työssäni jätehuoltotekniikkaan. Auton hinta, ikä, koko ja varustelu sopi toiveisiini ja lisäksi siinä on hyvän kokoinen kaasu- ja bensasäiliö, joten päätin tarttua tilaisuuteen.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?
Suosittelen kaasuautoilua muillekin Etelä-Suomen alueella maakaasuverkon läheisyydessä autoaan käyttäville. Kaasuauto on yksi tapa vähentää omalta osaltaan kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi kaasukäyttöisen auton hiukkaspäästöt ovat pienemmät kuin bensiini- ja etenkin dieselautojen vastaavat, mikä vaikuttaa suoraan terveyteemme, koska hiukkaspäästöt aiheuttavat mm. hengityselinsairauksia ja lisäävät syöpäriskiä. Globaalin ilmastonmuutoksen hidastamiseen on mahdollista osallistua nyt vieläkin paremmin kaasua liikennepolttoaineena käyttämällä, koska kaasutankkausasemilla voi valita polttoaineeksi myös biokaasun. Biokaasua syötetään maakaasuverkkoon Kouvolan ja Espoon Suomenojan mädätyslaitoksilta. Biokaasua myydään samalla periaatteella kuin vihreää sähköä, eli saman verran voidaan myydä kuin putkeen tuotetaan biokaasusta jalostettua biometaania.

Meillä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ympäristötekniikan tutkimusryhmässä on tutkittu biokaasun elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia ja vertailtu niitä muihin vaihtoehtoihin. Siitä huolimatta, että biokaasua valmistetaan jätemateriaaleista, joita kerätään ja kuljetetaan laajalta alueelta, voidaan biokaasun käytöllä saada aikaan huomattavia päästövähennyksiä muihin liikennepolttoaineisiin verrattuna. Tutkimuksissamme on havaittu, että biokaasun käyttö liikennepolttoaineena on jotakuinkin yhtä hyödyllistä ympäristön kannalta kuin sen käyttö sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Sähkön ja lämmön tuotantoon on kuitenkin olemassa enemmän teknisesti ja taloudellisesti mahdollisia hiilidioksidineutraaleja vaihtoehtoja kuin liikenteen käyttöön, joten siinä mielessä biokaasun käyttö liikennepolttoaineena on mielestäni erittäin tarkoituksenmukaista.

Kaasuautoilu rajoittuu luonnollisesti kaasun saatavuusalueelle. Omalla autollani voi ajaa kaasutankillisella noin 450 km maantieajoa tai noin 350 km kaupunkiajoa. Ajan pääosin Lappeenrannassa ja Etelä-Suomessa, joten olen pystynyt ajamaan ajoni arviolta 90 prosenttisesti kaasulla. Vakiotankkauspisteen pitää tietysti olla sellaisella etäisyydellä omista tärkeimmistä ajoreiteistä, että tankkaamisesta ei koidu liikaa vaivaa. Itselläni tankkaus on sujunut mukavasti ja ilman jonotuksia. Joskus harvoin, kun joku toinen on sattunut tankkaamaan yhtä aikaa, on tullut jutusteltua kokemuksista.  Kaasun loppuminen kesken ajon ei toisaalta aiheuta ongelmia, koska auto vaihtaa automaattisesti bensiinille ja sillä pääsee myöskin yli 400 km ennen tankkaustarvetta.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?
Kaasuautoilulla on paljon kasvupotentiaalia ja se voisi kasvaa nopeastikin, jos tietoisuus tästä helposti toteutettavasta ympäristöteosta lisääntyisi. Kaasuautoilla on ajettu jo pitkään eri puolilla maailmaa eikä siinä ole teknisesti riskejä. Kaasuautoilun taloudellisuuskin on todettu esim. Moottori-lehden vertailussa bensiini- ja dieselkäyttöisiin verrattuna. Auton hieman korkeampi hinta saadaan maksettua takaisin polttoainekustannusten säästöllä jo nykyisin, kun taas esim. sähköauton lisäkustannusta ei vielä saada takaisin auton käyttöaikana. Biokaasuautoilu on tietysti hieman eri asia kuin maakaasulla ajaminen. Toistaiseksi biokaasua taitaa olla tarjolla vain noin parille sadalle henkilöautolle, jos Suomenojan biometaani käytetään busseissa. Biokaasun saatavuus liikennepolttoaineeksi kyllä kasvaa, jos Gasum saa kaasun ostosta ja myynnistä taloudellisesti kannattavaa toimintaa, jolloin sopimuksia biokaasun tuottajien kanssa saataneen aikaan maakaasuputken läheisyydessä. Yksittäisten biometaanin tuottajien järjestämien tankkauspisteiden nopea lisääntyminen näyttää toistaiseksi melko epätodennäköiseltä.

Biokaasuautoilua voisi kyllä valtiovallan taholta kannustaa paremmin. Tänä vuonna peritään kaasuautoiltakin jo käyttövoimaveroa, mikä ei ole omiaan nopeuttamaan kaasuautojen määrän kasvua. Eikö biokaasun käytöstä voisi saada vaikka verovähennyksiä, jos biokaasun tuotantoa liikennekäyttöön ei voida tukea syöttötariffin tapaisella tuella ja siten saada sitä maakaasua halvemmaksi? Kannusteilla voisi nopeuttaa autokannan muuttumista ympäristöystävällisempään suuntaan. Toistaiseksi ainakin sähköauton tuleminen taloudellisesti realistiseksi vaihtoehdoksi näyttää huomattavan hitaalta, kun kaasuautoilu on sitä jo nyt. Biokaasun käyttö taas tuo kaasuautoilun ympäristöystävällisyydessä sähköauton rinnalle ja todennäköisesti halvemmalla myös yhteiskunnan kannalta. Biokaasuautoilulla ei kuitenkaan pystytä saavuttamaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteita yksin, joten muutkin energianlähdevaihtoehdot ja energiankulutuksen vähentämistoimenpiteet tarvitaan.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?
Rohkeasti vaan kaasulla ajelemaan!

 

Tammikuu 2013

Jenni Tahvanainen, Espoo

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Hankimme kaasuauton 2012 keväällä, kun etsimme perheautoa, joka olisi vähäpäästöinen ja kuluttaisi vähemmän kuin silloinen Volvo V50. Mieheni löysi netistä kaasuautoja myyvän liikkeen Mäntsälästä ja alkoi vertailla kaasuautojen ominaisuuksia hybridi- ja dieselautoihin. Olin aluksi vähän epäileväinen kaasun suhteen, mutta kun kuulin, että auto on ihan normaali bensa-auto, jossa on myös kaasutankki, niin suostuin lähtemään Mäntsälään koeajolle. Olimme selvittäneet etukäteen, että reiteillä, joilla eniten liikumme, oli sopivasti kaasutankkauspisteittä.

Mäntsälässä oli tarjolla muutama käytetty Ruotsista tuotu Passatti, joiden kaasutankeilla pystyi ajamaan reilut 350 km. Paikalla oli myös Gasumin edustaja, joka kertoi enemmän kaasun ominaisuuksista ja kaasuautoilusta. Käsityksemme kaasuauton järkevyydestä vain vahvistui ja emme ole kauppoja katuneet.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?

Normaalissa autoilussa en ole huomannut mitään eroa, mutta kaasulaskua katsellessa hymyilyttää enemmän. Olen ollut myös tyytyväinen siihen, että saa ajaa vähäpäästöisemmin kuin bensalla.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Kyllä ehdottomasti, jos vain tankkauspisteet sattuvat omille autoilureiteille. Säästö entiseen bensalaskuun verrattuna on huomattava jo kuukaudessa. Me tankataan aina biokaasua juuri kotimaisena ja ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. Kustannussäästö meillä on noin sata tai parisataa euroa kuukaudessa, joten suosittelen sen takia, että, kun kuitenkin autolla joutuu ajamaan, niin voi ajaa sekä ympäristöystävällisesti että edullisesti.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Toivoisin sen yleistyvän ja sitä kautta tankkauspisteitä saataisiin enemmän. Valitettavasti biokaasu ei ole saanut niin paljon julkisuutta kuin se ansaitsisi. Välillä ihmettelen, miksei tästä puhuta enemmän julkisuudessa, kun puhutaan ympäristöystävällisistä polttoaineista.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Voin suositella lämpimästi. Itsellä on kokemusta vain tehdasvalmisteisesta kaasuautosta, jossa yllätti mm. se ettei tarvinnut tinkiä tavaratilasta. Kaasutankki vie vararenkaan paikan, jolloin renkaan paikkaamiseen käytetään ns. muussia.

 

Joulukuu 2012

Johan Sandelin, jatko-opiskelija Lohjalta

Millaisia kokemuksia sinulla  on kaasuautoilusta?

Hankin tänä kesänä 15 vuotta vanhan Mersun jolla oli ajettu vain vähän päälle satatuhatta kilometriä ja muutin sen saman tien kaasuautoksi. Tavoitteeni oli saada mahdollisimman laadukas, vähän ajettu ja halpa auto joka samalla on turvallinen ja ilman turhia teknisiä ominaisuuksia. Vaikka Mersua ei ehkä yleensä yhdistetä pieneen kulutukseen – naapurit kysyivät ensin olenko vaihtanut puoluetta – suhteellisen pienellä moottorilla (1.8) varustetulla autollani ajan nykyisin biokaasulla 300 kilometriä 20 euron kustannuksella. Olen ehtinyt ajaa noin seitsemän tuhatta kilometriä ja kokemus on ollut pelkästään positiivinen. Tankkaaminen on muuttunut itseä syyllistävästä, kalliista ja ikävästä tapahtumasta jännittäväksi ja joskus sosiaaliseksikin tapahtumaksi: Onko asemalla muita autoja? Minkälaisia? Onko tuttuja? Räjähtääkö autoni? (Lastemme keksimä riemukas jännitysmomentti).

Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?

Kaikki alkoi uudella Turun moottoritiellä. Aloin kulkea  töihin Muijalan liittymän kautta ja huomasin Gasumin aseman. Kun biokaasu tuli vaihtoehdoksi ja vanha autoni hajosi käsiin, asia oli selvä, sillä se tukee tavoitetta päästä irti riippuvuudesta uusiutumattomista energialähteistä.

Usein luullaan ettei öljystä, hiilestä ja ydinvoimasta  päästä eroon ja että maaseudulla asuminen kuormittaa luontoa enemmän kuin kaupungissa asuminen. Tilanne on kuitenkin nykyisin sellainen että kotitaloudet varsin helposti ja varsinkin maaseudulla voivat halutessaan pienentää ekologista jalanjälkeään huomattavasti. Yhdellä puhelinsoitolla ja pienellä lisäkustannuksella kotitalouden käyttämä sähkö (ja lämmitys) tuotetaan tuulienergialla. Vesivessa on helposti korvattavissa kuivakäymälällä, joka säästää huomattavasti myös rahaa, nurmikon voi leikata sähköruohonleikkurilla, moottorivene voi kulkea aurinkopaneelin ja akun pyörittämällä sähkömoottorilla ja … auto biokaasulla.

Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Ilman muuta suosittelen! Jos tankkausasema vain on järkevällä etäisyydellä, en näe mitään muuta kuin voitettavaa biokaasuun siirtymisellä. Kaverini laski, että muutoskustannukset maksaisivat nopeasti itsensä takaisin, vaikka ne kustannettaisiin luotolla.

Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Näen biokaasuautoilun tulevaisuuden loistavana. Se on ratkaisu, joka toimii luotettavasti sekä kaupungissa että maaseudulla ja millä tahansa kulkuneuvolla henkilöautosta bussiin ja rekasta traktoriin. Se on hyväksi havaittu ratkaisu ilman kompromisseja joka ei ole saanut yhtä paljon julkisuutta kuin sähköauto, mutta jolla rajana vain on mahdollinen biokaasukapasiteetin yläraja.

Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Hankkikaa ihmeessä! On kaksi vaihtoehtoa: joko hankkii melkein minkä tahansa ison tai keskikokoisen bensa-auton ja muuttaa sen kaasuautoksi tai sitten hankkii auton joka valmiiksi käy kaasulla. Mikäli hankkii käytetyn auton, jonka muuttaa kaasuautoksi tai muuttaa jo omistamansa auton kaasuautoksi ”pelastaa” maailman yhdeltä bensa-autolta ja saa uuden, varmasti toimivan kaasujärjestelmän (käyttöikä noin 15 vuotta), mutta pienentyneen tavaratilan. Tällöin kannattaa ehkä jo etukäteen olla yhteydessä firmaan joka tekee muutostyön. Bensa-auton muuttaminen kaasuautoksi maksaa alle 2500 euroa. Mikäli hankkii käytetyn kaasuauton, on tarjonta Suomessa niukkaa ja hinnat varsin korkeat. Silloin kannattaa ehkä harkita auton tuontia esim. Ruotsista, Saksasta tai Virosta.

 

Marraskuu 2012

Pete Korhonen, freelancer Raaseporin Åminneforsista

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Asennutin kaasulaitteiston autooni (Mercedes Benz CLK cabriolet 200, vm. 2000) marraskuussa 2011. Kokemukset ovat olleet positiivisia. Laitteisto on toiminut moitteetta ja kilometrejä on tullut kaasulla yli 30.000.

 2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?

Tutustuin kaasuautoiluun erään autoharrastussivuston kautta. Siellä oli (on) pitkä keskusteluketju kaasulaitteiston jälkiasentamisesta käytettyyn autoon. Huomasin ettei kaasuautoissa tarvitse tyytyä autotehtaiden valmistarjontaan vaan että kaasulaitteiston voi asennuttaa lähes mihin tahansa nykyaikaiseen (ja vähän vanhempaankin) autoon. Kaasuautoilussa houkutti ensimmäisenä edullisuus. Ajan työni puolesta kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa ja ajatus polttoainekulujen puolittamisesta tuntui hyvältä. Kaasuasemien sijainti pääasiallisesti käyttämieni reittien varrella oli tietysti tärkeää, en halunnut ajaa “turhaan” kymmeniä kilometrejä tankkaamaan. Viimeinen niitti päätökselle oli se, että Helsingistä löytyi firma, joka teki asennuksia “avaimet käteen” periaatteella ja antoi vara-auton asennuksen ajaksi. Päästöjen vähentyminen oli mukava lisäbonus. Ja koska autoon jäi alkuperäinen bensatankki, yms. voin ajaa missä vain enkä ole riippuvainen kaasusta. Jos haluan, voin käydä myös esim. Pohjois-Suomessa.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Suosittelen kaasuautoilua kaikille jotka ajavat vähänkin enemmän ja asuvat järkevän matkan päässä tankkausasemasta. Ajossa eroa ei huomaa ja silloin harvoin kun joutuu tankkaamaan bensaa, ihmettelee miten sitä olikaan varaa ajaa bensalla.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Biokaasuautoilun tulevaisuuden pitäisi näyttää hyvältä, uusiutuva kotimainen vähäpäästöinen polttoain,e joka on vieläpä edullinen, voiko enempää vaatia? Kaasuautot ovat kuitenkin Suomessa vielä melkoisia harvinaisuuksia. Autojen vähyys hidastaa tankkausasemaverkoston kasvua. On kehittynyt tuo kuuluisa “muna vai kana”-ilmiö: asemia ei kannata rakentaa kun ei ole autoja ja autoja ei tule lisää kun ei ole tankkausasemia. Pääkaupunkiseudulla tämä ei ole ongelma mutta suuressa osaa Suomea on.

Toisaalta ihmetyttää valtiovallan asenne biokaasuautoilua kohtaan. Ensin sanottiin että kotimaisia, uusiutuvia ja vähäpäästöisiä polttoaineita tarvitaan. Ja nyt sitten lätkäistään käyttövoimaverolla. Veron määrä ei sinänsä ole suuri, sen säästää jo 1-2 kuukauden polttoainelaskussa, mutta sen antama signaali voi olla vahingoittava. Jo nyt monet ihmettelevät keskustelupalstoilla että kannattaako kaasulaitteistoa asennuttaa kun “verot kumminkin nousevat kohta 100-300%?”. Tämän hetkinen kaasuautokanta on niin pieni, ettei kerätyistä käyttövoimaveroista synny mainittavaa tuloa valtion kassaan. Sen sijaan sillä hidastetaan kaasuautojen yleistymistä.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Jos harkitset kaasulaitteiston asennuttamista autoosi niin ota huomioon ainakin nämä seikat: Onko kaasuasema järkevän matkan päässä? Mahtuuko autoon  riittävästi kaasusäiliöitä? Ei ole kiva käydä tankkaamassa 100 kilometrin välein, joten mielestäni 200-300 km:n toimintasäde on minimi. Kaasusäiliöt vievät tilaa. Mieti tarvitsetko kuljetuskapasiteettia vai kuljetatko lähinnä itseäsi?

Monet ajattelevat että kaasulaitteisto kannattaa asennuttaa vain ns. “järkevään käyttöautoon”. Itse olen toista mieltä, polttoainekulujen puolittuminen ja päästöjen väheneminenhän suorastaan houkuttelevat hankkimaan sellaisen auton kuin haluaa. Ehkä jopa sellaise,n jonka moottori kuluttaisi bensakäyttöisenä liian paljon arkikäytössä, mutta kaasukäyttöisenä kulut olisivatkin pienemmät kuin harmaalla perheautolla. Nykyään kaasulaitteistot voidaan asentaa myös dieselmoottoreihin. Ajatus nykyaikaisesta, mahtavavääntöisestä maantiennielijästä joka veisi 2-3 litran arvosta polttoainetta sadalla kilometrillä kuulostaa aika hyvältä. Muista että kaasupullojen käyttöikä on 15 vuotta, joten jos/kun vaihdat autoa, voit siirrättää kaasulaitteet uuteen autoon asennuskulujen hinnalla. Ja se tärkein, muista että maa/biokaasu on ja pysyy edullisimpana polttoaineena autoihin, joissa on bensiini- tai dieselkäyttöinen moottori.

Lokakuu 2012

Birgit Aittakumpu, Karjalohja

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Autoni on tehdasvalmisteinen Volvo V70 Bi-Fuel vuosimallia -98. Perheessämme on myös toinen samanikäinen ja -mallinen auto miehelläni. Oma autoni on tuotu Ruotsista kolme vuotta sitten, josta se edellisen omistajan mukana ajautui Itä-Suomeen kaasuntankkausautomaattien ulottumattomiin. Niinpä olimme molemmat tyytyväisiä, kun vaihdoimme autoja päittäin: edellinen omistaja sai meillä olleen samanmallisen ja myös samanikäisen dieselin ja minä siis hänen kaasuautonsa. Mieheni auto haettiin itse Ruotsista, Västeråsista viime toukokuussa.

Liikun autolla noin neljä kertaa viikossa Helsingin ja Karjalohjan väliä, joten kilometrejä tulee vapaa-ajan autoilut mukaan lukien melkein 1000 km viikossa. Volvo on mainio matka-auto ja ylläpito halpaa, kun autoa on helppo korjata myös kotikonstein, siippa tykkää autoa rassata ja esim. kierrätysosia on merkin yleisyyden takia hyvin saatavilla.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan kaasulla?

Muutimme Karjalohjan Tammistoon kolme vuotta sitten ja elämä soljuu täällä kuin Strömsössä. Tai siis soljuisi, jos ei tarvitsisi liikkua mihinkään palveluiden ja töiden perässä. Maalaiselämä tarkoittaa nykyään sitä, että on kaukana kaikesta, joukkoliikennettä ei juurikaan ole tarjolla, lipunhinnatkin ovat turhan kovia. Lämmitämme puulla, kierrätämme ravinteet omalla maalla, syömme kasvisruokaa ja kulutamme  aineellisesti vähän, mutta hiilijalanjälkemme oli silti hirmuinen yksityisautoilun takia. Kun biokaasu tuli tarjolle Gasumin automaatteihin, päätimme siksi tarttua tuohon tarjoukseen heti, kun sopiva autokin löytyi. Biokaasu ei kuitenkaan ole vain ympäristöpoliittinen valinta vaan yhtä tärkeää on, että ostamalla biokaasua voi tukea myös suomalaista työllisyyttä ja haja-asutusalueille uutta tarjoavaa elinkeinoa.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Kyllä ehdottomasti sekä ympäristö- että työllisyysnäkökulmista ja olen niin jo ystäväpiirissä tehnytkin. Kesän aikana kaksi ystäväperhettämme ovat jo myös hankkineet kaasu-Volvot ja tätä vauhtia meillä on kohta oma pieni kaasumafia Lohjan alueella.

4.  Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Biokaasureservin täysimittainen hyödyntäminen liikennekäytössä olisi tärkeä ratkaisu niiden päästövähennys tavoitteiden saavuttamiseksi, joihin Suomi on sitoutunut. Ja uustuotanto vielä toisi lisää työtä ja toimeentuloa kotimaassamme. Biokaasuautoilun tulevaisuus on siis valoisa, jos kaasuautoilun helppous ja edut saataisiin autoilijoiden tiettäväksi. Tarvitaan mielestäni liikennebiokaasun edistämisyhdistys, kuten esim. tuulivoimalla on. Tarvitaan siis kansalaisjärjestö autoilijoiden tiedotuskampanjointiin ja päättäjien lobbaamiseen, johon tukijäseneksi tulisi pyytää myös paikalliset biokaasutuottajat ja Gasum jakelijana – ja jonka tiedotustoimintaa Työ- ja elinkeinoministeriön ja Ympäristöministeriön tulisi tukea. Paikallisesta näkökulmasta Lohjan pitäisi alkaa tuottaa omaa biokaasua jätevedenpuhdistamonsa yhteydessä Turun suunnitelmia seuraten. Tarjolla olisi työllisyyttä kotikuntaan ja samalla ratkaisu Lohjan oman Hinku-ilmastohankkeen saavuttamiseksi. Lisäksi pitäisi päättää sellaisista asioista, joilla autoilijoita palkittaisiin valinnastaan, kuten ilmainen pysäköinti Lohjan kaupunkialueella.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Biokaasulla ajamalla saa hyvän mielen ja rahaa säästyy!

 



 Syyskuu 2012
Jukka Ahonala on karjaalainen maanviljelijä, joka 
isännöi Svarfvarsin luomutilaa ja siihen kuuluvaa 
luomunettikauppaa.



1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Olen ajanut tällä volkkari Caddyllä kohta kolme vuotta ja lähes 80 000 kilometriä. Autossa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Kaasutankkauksella ajaa yli 400 kilometriä, mutta bensatankki on vain 13-litrainen.

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan biokaasulla?

Hankin auton ihan vaan rakkaudesta ajatukseen, että keittiöjätteillä voi ajaa ja että vielä jonakin päivänä tilallamme on oma kaasuntuotanto. Kaikki yrityksen ja omat autot vaihdetaan kaasukäyttöisiksi. Kuljetamme ekologisesti tuotettuja elintarvikkeita, joten on luontevaa, että myös ajaminen on ekologisesti kestävällä pohjalla.

3. Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Kyllä voin suositella kaikille, jotka ajelevat kaasuntankkausasemien lähellä. Omassa autossani on turhan pieni bensatankki, joten ajot on suunniteltava asemien mukaan.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Biokaasun tulevaisuus riippuu poliittisesta tahdosta ja siitä miten suuri vastavoima hankkeilla on. Biokaasutuotanto on järkevää, sekä orgaanisen jätteen lajittelun ja käsittelyn kannalta. Missään nimessä biojätettä, josta saadaan kaasua, ei tule polttaa muun jätteen joukossa. Maaseudulla voidaan tilojen välisellä yhteistyöllä luoda tankkausasemien verkosto. Lisäksi ympäristö hyötyy, koska lannoittaminen mädätysjäännöksellä on tarkempaa ja ympäristöystävällisempää kuin esim. lietelannan käyttö.

5. Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Kaasuauton hankinnalle ei ole muita esteitä, kuin kaasun saatavuus. Tällä ajelee niin kuin millä tahansa autolla. Mitä enemmän näitä on, sen paremmin kaasuautoilijoiden tarpeet otetaan huomioon.

 

Elokuu 2012

Joona Kalmari on hiljattain muuttanut takaisin kotiseudulleen Laukaaseen, jossa hänen vanhempiensa maatilalla toimii Suomen vanhin biokaasun tankkausasema.

  1. 1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Minulla on vuoden 2006 Volvo V70 Bi-fuel automaatti. Hain auton Ruotsista vuosi sitten ja kilometrejä on nyt tullut meillä noin 20 000. Yhteensä autolla on ajettu 238 000km. Autosta on hyvät kokemukset, ainoa miinus oli, että autoa piti huoltaa ennakoitua enemmän johtuen laiminlyönneistä Ruotsin huolloissa. Nokkahihna, vesipumppu ja automaattiöljyt sekä kampiakselin stefa piti vaihtaa heti sekä kaasulaitteistoa huoltaa (Kaasulaitteiston huolto maksoi osittain itse tehtynä noin 300EUR, joten se ei ollut kallein huoltokohde.)

2. Miksi päätit ryhtyä ajamaan biokaasulla?

Tähän on helppo vastata: Kaasu tulee kotoa :-) Olin pitempään harkinnut kaasuauton hankintaa ja nyt Laukaaseen muuton jälkeen valinta oli selvä.

3.  Suosittelisitko kaasuautoilua muillekin ja miksi?

Jos haluaa säästää luontoa ja lompakkoa niin miksi ei kaasuautoa? Edut ovat ilmeiset bensaan ja dieseliin verrattuna: edullinen hinta, kotimainen, 100% uusiutuva ja olemattomat hiukkaspäästöt. Käyttösäde on pienehkö (autollani noin 270km maantieajoa), mutta onhan bensatankki varalla ja
sillä pääsee yli 300km.

4. Millaisena näet biokaasuautoilun tulevaisuuden?

Autoja tulee lisää ja tankkausverkosto laajenee. Biokaasuautoilun laajenemiselle edellytys on biokaasulaitosten ja biokaasutankkausasemien rakentaminen. Mikäli niitä tuettaisiin, niin kaasuautoilu laajenisi varmasti nopeamminkin.

5.    Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee kaasuauton hankintaa?

Ota selvää tekniikasta ja saatavilla olevista malleista etukäteen. Kysele kokemuksia muilta kaasuautoilijoilta vaikka foorumeilta. Käytetyn kaasuauton ostossa olisi hyvä muistaa varmistaa kaasulaitteiston toimivuus ajamalla kaasulla riittävän pitkä koeajo.
Heinäkuu 2012

Arjo Heinsola toimii Jyväskylän Yliopiston Uusiutuvan Energian koulutus- ja tutkimusohjelmassa laboratorioinsinöörinä

1. Millaisia kokemuksia sinulla on kaasuautoilusta?

Kävin hakemassa kaasuauton Saksasta keväällä 2007. Kokemukseni kaasuautoilusta ovat olleet pelkästään positiivisia ja olen ehdottoman tyytyväinen valintaani. Myös hankkimani tehdasvalmisteinen Opel Astra bi-fuel on toiminut hyvin. Tankkausmatka saisi tietysti olla lyhyempi mutta sekään ei ole haitannut kun voin hyvällä omallatunnolla ajaa yksityisautolla silloin kun sitä tarvitsen.

2. Miten kiinnostuit kaasuautoilusta?

Olen perustajaosakkaana vuonna 2001 perustetussa Metener Oy:ssä, joka suunnittelee ja rakentaa biokaasulaitoksia ja biokaasun puhdistusyksiköitä. Olen tehnyt sähkösuunnittelut ja pitkälle myös sähköasennukset Metenerin tähän asti rakentamiin biokaasulaitoksiin. Vuoden 2003 alusta olen työskennellyt päivätyönäni Jyväskylän yliopiston palveluksessa suunnitellen ja rakentaen erilaisia uusiutuvan energian (UE) demolaitteistoja ja ohjannut opiskelijoiden harjoitustöitä. Olen siis ollut mukana kouluttamassa UE-osaajia, jotta myös käytännössä voidaan siirtyä uusiutuvien energialähteiden käyttöön.  Myös UE-ohjelmalle hankittiin kaasutoiminen VW Caddy bi-fuel syksyllä 2007. Nimenomaan liikennekäytössä biokaasun ilmastohyöty on suurimmillaan.

3. Suosittelisitko biokaasun käyttöä muillekin?

Suosittelen ehdottomasti kaasuautoilijaksi ryhtymistä koska se on tällä hetkellä kaikkein tehokkain tapa rajoittaa autoilunsa aiheuttamia ilmastopäästöjä kun Gasumin tankkausasemiltakin voi tankata myös biometaania. Ja edelleen kaasulla ajaminen
on lähes puolet halvempaa kuin bensan tai dieselöljyn polttaminen. Kaasuautoilijaksi voi siirtyä myös hankkimalla (bensa)autoonsa kaasulaitteet jälkiasennuksena.

4. Onko jokin yllättänyt kaasuautoilussa?

Kaasuautoilussa ei ole yllättänyt muu kuin se, ettei biokaasulaitosten, eikä biokaasun tankkausasemien rakentamista ole valtiovallan taholta tuettu mitenkään, vaikka asioista on puhuttu jo vuosikausia. Orgaaniset jätteet kuten erilliskerätty biojäte pitäisi saada biokaasulaitoksiin, jotta kaasu ja ravinteet saataisiin hyötykäyttöön. Tätä eivät vielä poliitikot tai kaupunkien ja kuntien päättäjät ole oivaltaneet.

 

Kesäkuu 2012

 

 

 

 

 

 

 

 

Leena Harkimo, kansanedustaja Sipoosta kertoo tässä noin kahdeksan minuutin pituisessa videohaastattelussa muun muassa kokemuksistaan kaasuautoilijana ja siitä miksi hän ajaa biokaasulla. Videoon pääsee kuvaa klikkaamalla.

 

 

 

 

TÄSTÄ pääset selaamaan aiempia kuukauden kaasuautoilijoita.